Mallin ohjaus

Tähän asti koulussa tehdyissä kuvauksissa on tullut keskityttyä ehkä lähinnä tuohon tekniseen osaamiseen. Viime lähiopetusjaksolla kävi ilmi, että meillä on vielä paljon opittavaa mm. mallin ohjauksessa. Varsinkin meillä muutamilla ryhmästämme, jotka emme tee valokuvausta työksemme, emmekä ole myöskään suorittaneet tuota kuvallisen ilmaisun perustutkintoa. Tätä ihanaa joukkoa siis kutsun tuttavallisemmin tarkkisryhmäksi :)

Eeva Meusel on tehnyt valokuvausta työkseen nyt viisi vuotta. Hän oli niin ihana, että järjesti meille kipeimmin apua tarvitseville viime viikonloppuna workshopin koskien mallin ohjausta. Hän oli järjestänyt meitä varten paikalle myös mallin. Kaikkien piti tehdä etukäteen kuvaussuunnitelma, etsiä ideakuvia. Pinterest on mainio työkalu tähän. Ideakuvien kohdalla piti miettiä, mikä tekee omasta mielestä juuri siitä kuvasta hyvän ja miksi malli on hyvä kuvissa. Meidät jaettiin kahteen kolmen hengen ryhmään ja saimme kuvata mallia vuorotellen. Koulussa kun on tupannut käymään niin, että kaikki kuvaavat samaan aikaan, samaa kohdetta - ja parhaassa tapauksessa kukaan ei ohjaa mallia mitenkään.

Opin mielestäni tuon sunnuntai-päivän aikana äärettömän paljon valokuvaajan käytännön työstä! Eevan lisäksi meitä oli opastamassa myös valokuvaaja Miikka Pihlajamäki ja olikin hyvä nähdä myös kahden eri tyyppisen kuvaajan erot työskentelytavoissa. Miikka kun tekee enemmän lehtikuvaa ja Eeva puolestaan henkilökuvia yksityisasiakkaille. Suurimpana opetuksena jäivät mieleen kuitenkin ennakkoon tehdyn suunnittelutyön ja puhumisen merkitys. Miten tärkeää onkaan se, että on olemassa jokin lähtökohta - ajatus siitä, mitä lähdetään työstämään. Ettei tulla kuvaustilanteeseen tyhjin käsin ja aleta siinä miettiä, että mitä sitä sitten voisi tällä kertaa tehdä. Ideakuvilla päästään kuvaustilanteessa alkuun ja viemään tilannetta aina johonkin suuntaan. Tärkeää on myös muistaa se, että ei kuitenkaan tehdä väkisin ideakuvasta toisintoa, vaan osataan myös päästää siitä ajatuksesta irti, jos se ei lähde toimimaan juuri tässä tilanteessa. Ja puhuminen. Eihän se malli hyvänen aika voi tietää mitä sinä ajattelet, ellet sitä ääneen sano. Usein on kuitenkin hankalaa saada muotoiltua ajatukset sanoiksi, mutta onneksi voi aina näyttää "kädestä pitäen" miten haluat vaikkapa sen mallin jalan asettuvan. Eikä kaiken kuvauksen aikana tapahtuvan puhumisen pidä tietenkään liittyä mallin neuvomiseen, vaan pitäisi muistaa myös kertoa mallille, mitä hän tekee hyvin ja milloin näyttää hyvältä. Puhukaa, puhukaa, puhukaa - se oli palaute Eevalta meille kuvausten jälkeen. Tässä omasta mielestäni tuon päivän parhaat otokset:

Dokumentaarinen valokuvaustehtävä

Kuten aikaisemmin kerroinkin, saimme huhtikuun lähipetusjaksolla myös dokumentaarisen valokuvaustehtävän. Tämä tehtävä on pidempikestoinen, sitä on aikaa tehdä joulukuulle saakka. Tehtävän pääasiallisena tarkoituksena on kertoa tarina. Kohde voi olla asia, ilmiö, henkilö, ryhmä, paikka, tapahtuma, ajankohtaisuus, ajattomuus. Käytettävissä oleva aika mahdollistaa kuvauksen kohdistamisen oikeaan hetkeen ja jopa eri vuodenaikojen näkymisen kuvissa. On mahdollisuus mennä kuvaamaan kohdetta useamman kerran, löytää aiheesta uusia asioita, saada palautetta, tehdä asioita toisin, kohdentaa projektin edetessä mitä dokumenttiprojektilta haluaa. Aika mahdollistaa myös täysin uuden asian käsittelyn ja hypyn tuntemattomaan aiheeseen. Tehtävänannossa neuvottiin miettimään myös tekovälineitä ja kalustoa. Alustava kirjallinen suunnitelma tehtävän toteuttamisesta piti tehdä tämän viikon aikana. Olen pyöritellyt ja pyöritellyt asiaa huhtikuusta lähtien. Aihe-vaihtoehtoja tuli muutamiakin mieleen, mutta kaikki niistä kiteytyvät jotenkin auttamis-näkökulmaan. Tällaisen suunnitelman sitten loppujen lopuksi jätin maanantaina kommentoitavaksi:

Tausta: 

Minussa asuu palava halu auttaa toista ihmistä. Olisi mahtavaa, jos ottamiani valokuvia voitaisiin joskus käyttää vaikkapa terapeuttisessa työssä ja olenkin erityisen kiinnostunut Miina Savolaisen kehittämästä Voimaannuttava valokuva ­menetelmästä.

Olen henkilökohtaisesti aina inhonnut kameran ”väärällä puolella” olemista. Koen sen hyvin ahdistavana. Olen kuullut samaa viestiä myös monelta muulta opiskeluryhmässämme; harva meistä on mielellään valokuvattavana. Mikä siinä on? Jokaisella on tähän varmaan oma syynsä. Itsevarmuuteen ja itsensä hyväksymiseen se varmaankin kuitenkin jollain tapaa liittyy. Pelätään, ettei olla riittävän hoikkia/nuoria/kauniita/hyviä.

Itse jouduin pari viikkoa sitten valokuvaajan kuvaamaksi. Kuvia tullaan käyttämään Pori Energian asiakaslehdessä, jonka levikki on n. 80 000. Jännitin kuvausta kamalasti ja kun sain kuvat sähköpostiini pidin lopputulosta suurimmaksi osaksi ihan hirveänä. Olin pettynyt. Olin pohjimmiltani pettynyt itseeni ja siihen miltä näytin. Erityisesti siihen että valokuvista näen, että kiloja on kertynyt vajaan kahden vuoden aikana lisää… noh, paljon. Peilistä ei muka päivittäin katso tuo ihminen, mutta valokuvissa se usein näkyy ja siksi niitä tilanteita välttelen. Paria päivää myöhemmin koulussa lähiopetusjaksolla Eeva ja Johanna ottivat minusta kuvia erilaisissa valaisuissa ja sainkin ilokseni huomata, että kyllä minustakin hyviä kuvia saa! Väitän tuon koulupäivän toimineen loistavana terapiana minulle.

Aihe: 

”Sinä olet kaunis”

Haluaisin valokuvan keinoin auttaa naisia tulemaan sinuiksi itsensä kanssa. Haluaisin, että he ymmärtäisivät, että he ovat kauniita juuri sellaisina kuin ovat – kaikki omalla tavallaan. Ei sitten kun ovat laihtuneet 10 kiloa, ei sitten kun ovat uudistaneet vaatekaappinsa, ei sitten kun... Nyt. Juuri nyt.

Jokaisessa on se kauneus. Kauneutta syntyy itsevarmuudesta ja siihen itsevarmuuteen voidaan vaikuttaa. Minä haluaisin auttaa tällä projektilla tuon itsevarmuuden muodostamisessa.  Apuna tämän saavuttamisessa toimisi teknisen tietotaidon (oikeat kuvakulmat, mallin ohjaus, valaisu…) lisäksi pukeutumisneuvojaksi juuri valmistuva ystäväni Niina Arponen. Ajatuksena on, että Niina voisi kaivaa projektiin valikoiduista naisista esiin heidän tyylipersoonallisuutensa ja neuvoa miten tätä persoonallisuutta voidaan värien, vaatteiden ja asusteiden keinoin tuoda parhaiten esiin. Tarkoitus ei ole kuitenkaan missään nimessä pistää pystyyn mitään muuttumisleikkiä, vaan nimenomaan etsiä näistä naisista esiin se, millaisia he luontaisesti ovat ja kuvata se kauneus.

Lähtisitkö sinä mukaan tähän projektiin kuvattavaksi? Projektiin kaivataan monipuolisesti erilaisia naisia ja määrä tarkentuu varmaankin myöhemmin. Olehan kuulolla, tästä tullaan varmaankin huutelemaan myöhemmin lisää myös tuolla Facebookin puolella :)

Käsiflash

Taisin viime kerralla lupailla kirjoittavani seuraavaksi siitä, mitä tuolla vastikään hankkimallani käsisalamalla saa aikaan. Sulantoblogia kirjoittava valokuvaaja Matti Sulanto on julkaissut juuri pari viikkoa sitten Käsisalamakuvaus -kirjan, joka meni minulla nyt kaikkien muiden hankintajonossa odottavien tarpeiden yli (ja niitähän riittää :)). Kirjan pitäisi olla käsissäni vielä tällä viikolla. Sulannon kirja lupaa opastaa valokuvaajat käsisalamoiden maailmaan ja auttaa valokuvaajan tärkeimmän taidon kehittämisessä - valon näkemisessä.

Kuva: Docendo.fi

No miksi salamavalot sitten kannattaa pystyttää ja mitä hyötyä siitä on? Sulanto listaa tähän kaksi hyvää syytä.

1. On niin pimeää, että kuvaaminen ilman lisävaloa ei ole mahdollista.
2. Vallitseva valo ei ole laadultaan kuvaukseen sopivaa.

Näistä jälkimmäinen on omasta mielestäni kiinnostavampi, kuten varmaan monen muunkin kuvausta harrastavan mielestä. Sopivan vallitsevan valon löytäminen ilman apuvälineitä on usein haastavaa. Pienellä käsisalamalla pääsee hyvin alkuun kun lähtee tutustumaan tähän salamakuvaukseen.

Käsisalama voidaan siis asentaa joko kiinni kameran salamakenkään tai sijoittaa salamajalustaan kamerasta irralleen. Kamerasta irti oleva salama yhdistetään sitten radiolähettimen tai johdon kautta kameraan. Itse en omista vielä lähetinosaa enkä synkkajohtoa, joten en saa käytettyä käsisalamaani kamerasta irrallisena. Käsisalamassa on kääntyvä pää, jolloin se voidaan suunnata esim. kattoon tai seinään ja valosta tulee näin pehmeämpää kuin suoraan kohteeseen suunnattuna. Salaman kanssa voidaan käyttää myös erilaisia pehmentimiä ja heijastimia. Seuraavaksi tuleekin sitten eteen varmaankin salamajalustan, lähettimen ja jonkinlaisen softboxin hommaaminen. Sen salaman kamerasta irti saaminen kun avaa tähän touhuun taas ihan uusia ulottuvuuksia.

Tässä pari koulussa ottamaani esimerkkikuvaa havainnollistamaan vallitsevassa valossa otetun ja käsisalaman kanssa otetun kuvan eroa. Salaman teho ja suuntaus on mielestäni säädetty näissä suhteellisen onnistuneesti. Ja ainuttakaan säätöä kuville ei ole tehty jälkityöstössä.

Vielä on paljon opeteltavaa itse salamakuvaukseen liittyvän laitteiston käytössä, mutta eritoten onnistuneen valaisun rakentamisessa kuhunkin kuvaustilanteeseen sopivaksi. Mutta harjoitus tekee mestarin.


p.s.  Mielessä odottelevia postaus-aiheita ovat mm. dokumentaarinen kuvaustehtävä, mallin ohjaus, studiokuvaus, Lightroom, Bridge ja  Photoshop.... näitä putkahtelee koko ajan lisää :)

Nälkä kasvaa syödessä...

Niimpä niin. Tämä koulutus sinälläänhän ei maksa paljon mitään, mutta nämä "oheiskulut" tuppaa nousemaan nousemistaan. Nälkä kasvaa syödessä! Noh, täytyy sanoa, että uuden objektiivin hankkiminen oli kyllä ollut jo pidempään harkinnassa, että sikäli sen ostamista ei täysin voi laittaa koulun piikkiin. Runkonahan minulla on tällä hetkellä Canon 650 D. Kittilinssin lisäksi olin hankkinut 50 mm EF-objektiivin ja edullisen EF-S pikkutelezoomin (olisko ollu 70-200 mm). Olen kuvannut viime aikoina paljon tuolla viisikymppisellä ja ihastunut siihen, ja olinkin ajatellut seuraavaksi sijoittavani pariin uuteen kiinteän polttovälin linssiin. Mielessä oli ollut 35 mm tai 40 mm ja 85 mm. Opintojen alkutaipaleella mieli kuitenkin muuttui (yllätys, yllätys) ja päätinkin investoida "huippuzoomiin", jonka polttoväli riittää laajispäästä teleen. Ja näin kameralaukkuuni muutti Canon 24-105 mm.

"Laaja, monikäyttöinen polttovälialue joka ulottuu laajakulmasta telepäähän tekee Canon EF 24-105mm f/4 L IS USM -objektiivista erinomaisen yleisobjektiviin. Kiinteä f/4 valovoima läpi koko polttovälialueen, kolme aukon kuvanvakain sekä erittäin nopea USM-ultraäänitarkennus tekevät tästä erinomaisen objektiivin joka tilanteeseen."

Ostin linssin käytettynä Rajalasta ja annoin vaihdossa myös nuo EF-S objektiivit. Ajatus kun on, että jossain vaiheessa pitää päivittää myös runko täyskennoon ja siihen nuo linssit eivät enää edes sopisi. 

No sitten tulivat vastaan ne salamat. Ne salamat, ne salamat. Ihan vieraita vekottimia tähän asti, mutta nyt niistä ei taida enää päästä eroon. Mitä enemmän niiden käyttöä opeteltiin koulussa, sitä enemmän tuli sellainen olo, että semmonen on saatava. Käsiflash. Ja kun minä saan jotain päähäni, niin siitä ajatuksesta on kamalan vaikea enää päästä eroon :D. Ei auta mikäään. Ja niin alkoi käytetyn, tehokkaan pikkusalaman metsästys. Tällä viikolla sain saaliini - Canon Speedlite 600 EX-RT! Aijjettä!

"Monipuolinen salamalaite käytettäväksi kamerassa tai ulkoisena salamana. Yhdysrakenteinen radiolaukaisin mahdollistaa valaistuksen kauko-ohjauksen jopa 30 metrin etäisyydeltä."

Ja toimii kuin unelma, on kuin uusi! Nyt kelpaa kuvata vähän haastavimmissakin valaistusolosuhteissa. Taidanpa tehdä seuraavan postauksen siitä, mitä tuolla salamalla saa aikaan :)