Täällä ollaan!

Täällä ollaan! Muutokset leipätyössä (erittäin toivotut sellaiset) aiheuttivat reilun kuukauden paussin kuvaushommissa, mutta nyt on vihdoin taas energiaa myös kuvaukseen ja kuvien käsittelyyn. Edellisestä kirjoituksestani on kulunut jo sen verran aikaa, että tässä välissä on ehtinyt olla jo kaksi lähiopetusjaksoakin.

Marraskuun jakson aiheena oli videokuvaus. Se ei varsinaisesti kuulu vielä viralliseen VAT:n opetussuunnitelman, mutta se on kuitenkin asia, jota valokuvaajilta tänä päivänä kysytään paljon. Niimpä Sataedu oli aikaansa edellä ja sisällytti sen jo meidän opintoihin. Vierailevana opettajana toimi Ville Malja - valokuvaaja, videokuvaaja (ja Lapkon solisti!). Torstai-ilta kuunneltiin, kun Ville kertoi työstään, työvälineistään ja -tavoistaan sekä esitteli tekemiään proggiksia. Perjantai-päivä oli jälleen perinteisesti pyhitetty kuvaamiselle. Minä en tuohon päivään pystynyt osallistumaan, sillä olin samalla viikolla vasta aloittanut uudessa työssä. Lauantaina sitten editoitiin perjantain tuotoksista valmiit videot. Minä lyöttäydyin yhteen Marjaanan ja Kimmon kanssa ja editoin heidän edellisenä päivänä tuottamaansa haastattelumateriaalia.

Työkaluna videon editoinnissa käytettiin koulun koneilta löytvää Adobe Premiere Pro CC –ohjelmistoa. Jonkunlainen editointi-ohjelma löytyy kuitenkin melkeinpä joka koneesta. Omppu koneissa iMovie ja PC puolella Windows Movie Maker. Editointiin saa kulumaan kyllä kuvanmuokkauksen lailla aikaa vaikka kuinka paljon. Pitää saada mm. siirtymät kohtauksesta toiseen näyttämään hyviltä ja kuva- ja ääniraidat synkronoitua kohdilleen. Jonkunlainen ajatus halutusta lopputuloksesta pitää kuitenkin olla, ennen kuin materiaalia lähdetään rakentamaan. Tämän jälkeen ensimmäisenä kasataan runko – laitetaan halutut videon palaset peräkkäin. Sitten lähdetään hiomaan leikkauksia ja siirtymiä, efektejä, tekstejä yms. Se on kyllä ihan oma maailmansa. Mutta sama pätee tässäkin, niin kuin monessa muussakin: tekemällä oppii. Niitä pitäisi vaan tehdä, jotta ensinnäkin tuon editointi-ohjelman sisälle pääsee kunnolla ja toisekseen, jotta työskentelystä tulee tehokkaampaa ja sujuvampaa. Itse en kokenut sitä liikkuvan kuvan maailmaa jotenkin omakseni, mutta ajattelin kuitenkin, että ehkä dokkariprojektin lopullinen muoto voisi olla video. Pistetään ainakin harkintaan :)

Joulukuussa lähiopetusjakson aiheena oli mainoskuvaus ja kuvamanipulaatiot. Opettajana toimi Otto-Ville Väätäinen. Hän on toiminut valokuvaajana kymmenen vuotta, on mm. Turun kaupunginteatterin "hovikuvaaja" ja toimii valokuvauksen opettajana Turun AMK:n Taideakatemiassa. Tutustuimme Oton töihin, joista erityisesti mieleeni jäi parhaillaan käynnissä oleva Todellisuuskupla -näyttely. Saimme nähdä näyttelyssä esillä olevia teoksia ja ne kyllä olivat vaikuttavia. Samoin jäi mieleen se, miten kuvamanipulaatiolla voi rakentaa kuvaan sen maailman, mitä haluat kuvan kertovan katsojalleen. Mm. tämä esimerkki, jonka rakentamisesta on kerrottu myös Oton blogissa oli kertakaikkiaan upea! Saimme näiden päivien aikana myös lukuisia käytännön vinkkejä liittyen mm. tuotteiden valaisuun, läpikuultavien esineiden kuvaamiseen ja kuvien käsittelyyn. Antoisat kolme päivää, ei muuta voi sanoa. Tässä pari kuvaa, jotka syntyivät tällä lähiopetusjaksolla. Ensimmäiselle kuvalle ei ole tehty jälkityöstössä mitään, toisessa on harjoiteltu Photoshopissa tuotteen syväämistä, eli taustan poistamista.

Kertausharjoitukset

Pari viikkoa sitten pidetyllä lähiopetusjaksolla meidän oli tarkoitus opetella suurten tuotteiden, kuten auton valaisua ja kuvausta. Kävi kuitenkin niin, että ulkopuolinen koulutuspäivien vetäjä joutui perumaan tulonsa ja suunnitelmat menivät uusiksi ja tuo opetus siirrettiin joulukuulle.

Tällä kertaa lähiopetuspäivät käytettiin meidän opiskelijoiden kuvien läpikäyntiin ja tuote/henkilökuvauksen kertaukseen. Torstai-illaksi kaikki ottivat mukaan kaksi kuvaa - sellaiset, jotka on ajatellut ottavansa myös toukokuussa näyttöön. Minä vein kaksi henkilökuvaa noista samoista kuvaus-sessioista, joista jo yhdet kuvat julkaisin täällä. Kuvien valaisua, sommittelua ja viimeistelyä tutkittiin sitten yhdessä. Aika harvassa olivat ne kuvat, joista opettaja ei löytänyt mitään kommentoitavaa/parannettavaa :)! Minäkin olen mielestäni jo oppinut ottamaan paremmin rakentavaa palautetta vastaan - vaikka ei se kivalta tunnu tietenkään vieläkään, kun joku menee heti korjaamaan sun kuvaa jotenkin. Kuvaa, johon itse olit kovin tyytyväinen siihen asti. Noh, on ne hyviä edelleen, niitä voi vaan vielä parantaa :)

Perjantaina meitä odotti sitten studiossa erilaisia rastitehtäviä, jotka tehtiin ryhmissä. Tehtävät olivat seuraavanlaiset:

1. Mustaa mustalta 
2. Tuoli 
3. Ruoka 
4. Passikuva

Ensimmäisessä tehtävässä piti saada musta tuote erottumaan mustalta taustalta. Salamaa ei saanut käyttää, muutoin kuin ohjausvalona. Lisäksi kuvattiin suoraan tietokoneelle Lightroomin avulla. Kuvauksen aikana kuvat siirtyvät siis suoraan tietokoneelle USB-piuhan ja Lightroomin tethered capture -toiminnon avulla. Kyseessä on melko simppeli homma itse asiassa, tutoriaali löytyy esim. täältä. Tätä toimintoa käyttäen voi kuvan myös ottaa tietokoneen avulla, eikä kameraan tarvitse koskea ollenkaan. Tuotteena meillä oli open vanha filmi-kamera, taisi jopa olla ihka ensimmäinen. 

Toisella rastilla kuvattiin tuoli kohtisuorassa ja vinottain. Käytettävissä oli Elinchrome studiosalamat ja taustakartonki. Tässä tehtävässä piti kiinnittää huomiota yksityiskohtiin, kuten siihen, että tuolin pyörät olisivat kaikki samassa asennossa. (tämä tehtävä jäi meidän ryhmältä ajan puutteen vuoksi tekemättä)

Kolmantena tehtävänä oli kuvata ruokakuva-asetelma studiossa. Tuotteena oli korvapuusti ja rekvisiittana kaikki mitä koululta tai itseltä sattui löytymään. Me käytimme kirjoja ja maitomukia/lasia. Kuvaus tehtiin opetusluokassa ilman taustakartonkeja. Valaisussa käytettiin LED-paneeleja (tämän kaltaiset). LED-valoja ollaan taidettu testata vain kerran aikaisemmin, enkä jotenkin koe niitä omakseni. Tämä johtuu varmasti siitäkin, että en ole käyttänyt niitä riittävästi, mutta ne vain tuntuvat jotenkin kömpelöiltä.

Neljännellä rastilla piti ottaa virallinen passikuva. Poliisi.fi -sivustolla on todella yksityiskohtainen ohje siitä, millainen virallisen passikuvan pitää olla ja näitä ohjeita tuli tehtävää tehdessä myös noudattaa. Meidän ryhmälle sattui tulemaan ihan oikea asiakaskin, sen sijaan että olisimme kuvanneet toisiamme. Valaisuun oli kiinnitettävä erityisesti huomiota, sillä poliisin verkkosivuillakin mainittiin sen olevan tyypillisesti haastavin osa passikuvan ottamisessa. Kuva piti ottaa yhtä valoa käyttäen ja valon oli oltava tasainen koko kasvojen alueella. Kasvoilla tai taustassa ei saanut näkyä varjoja. Käytännössä kuva valaistiin suoraan edestäpäin ja kuvattavan tuli olla riittävän etäällä taustasta. Kuvan viimeistelyssä oli oltava tarkkana mittojen kanssa, se on nimittäin ihan millimetrin tarkkaa puuhaa, kuten täältä voi lukea. Mutta onnistuimme ja saimme myös tulostettua virallisen kuvan vielä asiakkalleemme.

Tässä tuon ensimmäisen tehtävän tuotoksemme ja tälle kuvalle ei ole sitten tehty jälkityöstössä mitään. Valo ja kiillot oikeisiin kohtiin on tehty kuvaustilanteessa kahdella valolla, yhdellä heijastimena toimineella valkoisella paperilla ja harmaakortilla, jota käytettiin blokkaamaan valoa :)

Dokkaria, dokkaria, dokkaria

Viime viikot ovat kuluneet valokuvauksen osalta hyvin pitkälti dokkariprojektin kuvausten merkeissä. Saimme toukokuussa koulussa dokumentaarisen kuvaustehtävän, jossa tarkoituksena on siis kuvien keinoin kertoa tarina. Heitin täällä blogissa ilmoille ajatuksen, että tekisin dokkarin aiheesta "Sinä olet kaunis". Ajatuksena oli, että haluaisin valokuvan keinoin auttaa naisia tulemaan sinuiksi itsensä kanssa. Että he pitäisivät itseään kauniina juuri sellaisina kuin ovat. Nyt.

Projektiin ilmoittautui heti alkumetreillä ilman sen kummempia kyselyjä kolme naista. Heidän kanssaan lähdettin yhdessä miettimään, miten tätä ajatuksen raakiletta saataisiin jalostettua. Homma lähti kehittymään keskustelujen kautta siihen suuntaan, että pyrimme nyt tuomaan kuvilla esiin sen millaisia nämä naiset sisimmässään ovat ja miten tähän on tultu. On rakentumassa kolme hyvin erilaista tarinaa, mikä on mielestäni aivan mahtavaa!

Mutta aikaa se toki vie. Kuvia on nyt otettu jokaisesta naisesta, kahdesta jo useampaan otteeseenkin, mutta kaikkia tullaan myös vielä todennäköisesti kuvaamaan. Jokaisella kuvauskerralla kuvia tulee paljon ja aikaa kuluu tunteja. Kuvaushetken lisäksi aikaa kuluu viimeisteltävien kuvien valitsemiseen ja tietysti itse viimeistelyyn. Ja se mikä on kokonaan vielä tekemättä on sen miettiminen, mitkä kuvat valikoituvat dokumenttiin kunkin naisen osalta ja missä järjestyksessä, kenties minkälaisilla teksteillä tuettuna. Dokumentin lopullinen esitysmuotokin on vielä päättämättä. Ja tehtävän pitäisi olla valmis tuossa joulukuussa. On siinä vielä tekemistä!

Tässä kuitenkin maistiainen dokkarista, jatkoa seuraa myöhemmin...

Esittelyssä uusi perheenjäsen

Sain reilu viikko sitten uuden perheenjäsenen - nimittäin kuvauskalustooni :)! Ostin käytettynä Lastolite Ezyboxin, joka on täydellinen kumppani aikaisemmin hankkimalleni käsisalamalle. Tällä kokoonpanolla pärjään jo hyvin esim. perus henkilökuvauksessa, kun käsisalama+Ezybox yhdistelmällä saan kuvaan hyvän päävalon. Jos tähän jotain lisuketta vielä kaipailisi, niin jonkinlainen heijastin olisi vielä hyvä olla olemassa. Mutta siihen tarkoitukseen käy kyllä ihan joku valkoinen levy/styroksikin.

Tuo Ezybox on siis ns. softbox, joka pehmentää/hajottaa suoran salaman valoa. Ezyboxissa on kaksi irroitettavaa diffuusiokalvoa, jotka sirottavat valon tehokkaasti. Se on helppokäyttöinen ja nopeasti kasattavissa kuvauskuntoon. Sain kaupassa mukana myös synkkajohdon, jolla saan salaman irti kamerastani sekä lainaksi salamajalaustan (semmonen pitää siis kyllä kohtapuoliin hankkia). Ja avot, mutta on hyvä setti! Sen kanssa tein viime viikolla nuo parit kuvaukset, joista edellisessä postauksessa olikin esimerkkikuvat näytillä.

Tältä videolta saa mielestäni hyvän käsityksen siitä minkälaisesta kokoonpanosta on siis kyse. Johdon ja jalustan myötä saisin nyt myös tuon salamajalassa olevan valon lisäksi toisen salaman kiinni kameraani, jolla voisi tehdä vaikkapa tasoittavan valon. No niin, alkoihan niitä hankittavia asiota taas putkahtelemaan mieleen :). Mutta vaikka aina on jotain parannettavaa/ostettavaa niin kyllä tällä nyt tulee jo oikeasti hyvin toimeen. Me ollaan erottamattomat!

Portfoliota kasaan

Saimme viime viikolla opeltamme viestin, jossa "vihjattiin hienovaraisesti", että nyt olisi korkea aika alkaa tekemään kuvia - myös sitä toukokuun näyttötutkintotilaisuutta ja portfoliota ajatellen. Valtaosa henkilökuvauksen lähijaksoista on ohi ja nyt pitäisi sitten ottaa opit käyttöön ja pystyä myös näyttämään se, että perille on mennyt :)! Myös "tarkkisryhmän" aktiivisesti hyödyntämät tukiopetukset (lisälähipäivät) ovat muuttuneet tuetuiksi kuvaus ja photarisessioiksi. Ope on paikalla, mutta neuvoo vain tarvittaessa.

Saimme myös kuvaustehtävän, jonka pitää olla tehtynä ennen seuraavaa lähiopetusjaksoa (8-10.10.). Tehtävänä oli toimittaa kaksi erilaista muotokuvaa (studio- ja miljöö). Tällaiset kuvat palautin tässä tehtävässä. Nämä on otettu Villilässä tällä viikolla.

Henkilökuvausta studiossa

Tällä viikolla oli taas vuorossa VAT-opintojen lähiopetusjakso. Tällä kertaa aiheena oli henkilökuvaus studiossa ja opettamassa oli Mikon lisäksi Johanna Sjövall. Torstai-illan aikana Johanna näytti meille kattavan kokoelman omia kuviaan ja käytiin niitä läpi. Kuvissa keskityttiin eritoten siihen, miten ne on valaistu. Lisäksi Johanna kertoi työnkulustaan.

Perjantaina ja lauantaina päästiin sitten taas itse hommiin. Perjantai aloitettiin sillä, että Johanna demosi Villilän studiossa pari henkilökuvaus-settiä - sitä miten kuvauksen valaisu rakennetaan. Sitten jakaannuttiin ryhmiin ja tarkoituksena oli saada aikaan itse studiovalaistu henkilökuva. No eihän se sitten ihan putkeen mennyt. Meillä oli kuvaukseen pari tuntia aikaa ja ryhmässämme oli 5 henkilöä. Siis alle puoli tuntia per nassu aikaa. Noup, ei onnistu meikäläiseltä. Varsinkin kun halusin itse vielä muuttaa jo tehtyä valaisua, enkä ottaa samasta setistä kuvaa, mistä jo oli otettu kuvia. Ei sitä sitten puolessa tunnissa tehty. Varsinkaan kun valoilla tuntui olevan välillä ihan oma mielensä, eikä ne totelleet käskyjä. En saanut valoja kohdalleen enkä ollut tyytyväinen ruutuihini, aika loppui kesken. Lannistuin ja annoin olla. Perjantailta ei kuvaa. Lauantain aloitin tarmokkaasti ja menin heti koululle päästyäni takaisin studioon - yksin. Rakensin setin, valot toimivat niin kuin pitääkin ja saan katsottua valot kohdalleen yksi kerrallaan. Malli (opiskelukaveri) paikalle ja avot - ei siinä kauaa mene. JES! Onnistuin! Tämän jälkeen vietin vielä jonkun aikaa koneella ja Photoshoppasin, tässä lopputulos.

Tuotekuvausta, kuvankäsittelyä ja palautetta

Viime viikon lähiopetusjakso koulussa oli erittäin opettavainen moneltakin kantilta katsottuna. Torstai-iltana saimme palautetta omista kuvistamme ja pääsimme myös sanomaan oman mielipiteemme muiden kuvista. Kaikkien piti ottaa mukaan yksi hieno kuva kesän ajalta (jossa on hyödynnetty jotenkin jotain koulussa opittua) ja yksi avainkuva dokkariprojektista. Kuvia arvioitiin, kuten niitä tullaan arvioimaan toukokuussa, tutkintotilaisuudessa. Kriittistä palautetta tuli, mutta myös hyviä neuvoja siihen, miten kuvia olisi voinut parantaa. Tuollaisia palaute-tilaisuuksia pitäisi olla ehdottomasti enemmän, vaikka se aina vähän kirpaseekin, kun joku kertoo (vaikkakin rakentavasti) mikä sun ottamassa kuvassa on pielessä. Valmistaa loistavalla tavalla siihen tutkintotilaisuuteen, joka sekin kyllä on opetustilaisuus, eikä mikään ripitys kuulemma :). Lisäksi torstaina käytiin vielä uudelleen läpi kaikki tämän tutkinnon osat ja se, mitä siitä portfoliosta sitten pitäisi koulutuksen lopussa löytyä. Ei ahdistanut yhtään niin paljon kuin viime maaliskuussa, kun käytiin sama homma läpi :)

Perjantaina tartuttiin sitten tuotekuvaukseen. Ensin käytiin läpi vähän teoriaa ja Mikko selvitti meille mm. millainen on katalogikuva ja millainen mainoskuva. Ja näytti meille esimerkkikuvia. Sitten oli meidän vuoro koittaa toteuttaa tuotekuvaus käytännössä. Paino sanalla koittaa. Tällä kertaa tarkoitus oli kuvata ulkona, koska meillä on luvassa vielä tammikuussa toinen lähiopetusjakso tästä aiheesta ja tuolloin kuvataan studio-olosuhteissa. Sai kuvata yksin tai pienessä ryhmässä. Minä lyöttäydyin yhteen Johannan ja Jannin kanssa ja saimme kuin saimmekin kuvattua kaikille tuotekuvat (vaikka välillä meinasi epätoivo iskeä). Oman kuvan idean löytämisen, sommittelun ja itse kuvaamisen lisäksi oli tosi opettavaista toimia myös toiselle kuvaajalle assarina. Tarkkailla valon suuntaa, miettiä miten saadaan tehtyä minkäkinlaista valoa kuvaan ja kohdistaa vaikkapa vain heijastin oikein. Päivä oli todella lämmin ja monen tunnin kuvaussessio ulkona vei mehut totaalisesti. Kun saimme jokaiselle kuvan otettua, en enää avannut koululla tietokonetta ollenkaan, vaan päätin jättää kuvien purkamisen seuraavaan päivään.

Lauantai-päivän ohjelmassa olikin sitten kuvankäsittelyä. Minä olin ottanut perjantaina siis kuvia viinipullosta saunakukkapellossa ja luulin saaneeni ihan onnistuneita otoksia, joita yhdistelemällä pääsisi kyllä hyvään lopputulokseen. Noh, jälleen kerran totuus oli vähän erilainen kun sain kuvat koneelle. Mutta tämäkin opetti sen, että sitä kuvaa pitää katsoa jo kameran etsimessä tarkemmin. Ottaa rauhallisesti, harkita. Sitten pääsee ainakin käsittelyvaiheessa vähemmällä. Täytyy myöntää, että meinasin luovuttaa pariinkin otteeseen lauantain aikana, mutta onneksi mulla on maailman ihanimmat opiskelukaverit, jotka osasivat tukea ja auttaa oikeassa kohdassa. Lopputulokseen olen kaikesta huolimatta itse ihan tyytyväinen. Näytän teille kuitenkin nyt myös sen, mistä lähdettiin lauantaina liikkeelle, jotta pystytte samaistumaan "tuskaani".

Lähtötilanne: 45 ruutua viinipullosta eri valossa. Suurinta tuskaa tuotti valinnan tekeminen näistä. Mikä on "vähiten huono".

Vihdoin päätös. Tästä lähdetään työstämään.

Ja valmis kuva:

Kesäloman anti ja paluu arkeen

No niinhän siinä kävi sitten kuitenkin, että kesän aikana ei tullut kirjoiteltua blogiin, vaikka lupasin - pahoittelut siitä. Lohduttaudun sillä ajatuksella, että tuskin kovin moni teistä siellä ruudun toisella puolellakaan kesälomaa koneen äärellä vietti :)!

Kuvattua tuli kuitenkin! Kesäloma oli oikein onnistunut ja mielellään sitä olisi jatkanut vielä pidempäänkin. Varsinkin kun nämä lämpimät kelit alkoivat vasta nyt. Säistä huolimatta tuli kuitenkin mökkeiltyä, käytyä lapsen kanssa Särkänniemessä ja Koivuniemen herrassa, sukuloitua ja vietettyä myös aikaa ihanien ystävien kanssa erilaisten festareiden merkeissä. Niin ja tulihan tuossa otettua ne kahdet rippikuvatkin! Asiakkaat olivat kuviin kovin tyytyväisiä ja se on minulle tässä hommassa tärkeintä.

Tässä muutama kesän lomakuvista:

Tällä viikolla palataan arkeen myös koulun lähiopetuspäivien suhteen! Torstaista lauantaihin opiskellaan tuotekuvausta ja kuvankäsittelyä. Lisäksi on luvassa dokumenttiprojektin välikatsaus. Dokkarin suhteen asiat ovat edenneet tuon toukokuussa tekemäni alustavan suunnitelman jälkeen hieman. Olen keskustellut asiasta tehtävän ohjaajan kanssa ja hän kyllä piti ideasta, joskin totesi myös, että projektissa on se vaara, että siitä tulee vain "muuttumisleikki". Sellaista en siitä missään nimessä halua. Haluan auttaa näitä naisia tekemään matkan omaan itseensä, tutkimaan omaa persoonaansa. Mietitään miksi valokuvassa oleminen on hankalaa, mitä siitä kuvasta näkyy? Mitkä ovat ns. kipukohtia ja miksi? Voisiko näitä ”virheitä” ajatella asioina, jotka ovat osa persoonaa ja tekevät sinusta juuri sinut? Ainutlaatuisen? Voisiko nämä asiat tuoda esiin ja jopa korostaa sitä valokuvalla? Voisiko niitä kuvata? Samalla kaikkien osapuolten tulee kuitenkin ymmärtää projektiin lähtiessään, että minä en ole koulutukseltani terapeutti, enkä voi näin ollen varsinaista valokuvaterapiaa tällä projektilla tarjota. Haluan kuitenkin auttaa naisia näkemään itsensä kauniina, jos vain siihen pystyn.

Minulle ilmoittautui myös toukokuun blogipostauksen jälkeen kolme vapaaehtoista naista mukaan projektiin, ennen kuin ehdin siitä edes sen kummemmin huutelemaan. Nyt tilanne on se, että näiden kolmen naisen kanssa projektia on lähdetty suunnittelemaan ja se rakentuu ja tarkentuu tässä matkan varrella. Mikäli näyttää siltä, että aikaa riittää, otan projektiin lisää vapaaehtoisia mukaan loppuvuodesta.

Rippikuvaus nro 2

Kyllä vaan - täällä ollaan ja blogikin herää jälleen eloon :)!

Näin kesäloman jälkeen ensimmäisenä ajattelin julkaista vielä tuon toisen kesällä tekemäni rippikuvauksen tuotoksia (vaikka moni teistä on nämä jo tuolla Facebookin puolella heinäkuussa nähnytkin). Nämä rippikuvat kuvattiin edellisten tapaan miljöössä, luonnon valossa, heinäkuun 12. - Nikon konfirmaatiopäivänä. Kuvat otettiin pääasiassa Ulvilan upean kirkon ympäristössä ja sieltä löytyikin monta upeaa paikkaa. Sää toi mielenkiintoisen jännitysmomentin kuvauksiin, sillä koko viikon oli satanut vettä enemmän tai vähemmän. Jännitin kotosalla, että miten tämän päivän kohdalla mahtaa sään suhteen käydä, mutta onnistuimme kuin onnistuimmekin tekemään kuvauksen siten, että säästyimme kastumiselta. Heti kun saimme kuvauksen pakettiin alkoi kyllä taas pisartelemaan. Täydellinen ajoitus :)!

Rippikuvia

Viime sunnuntaina sain kunnian ikuistaa kauniin nuoren naisen ripille pääsyn potrettien merkeissä. Kuvat otettiin vasta iltasella, kun juhlat oli juhlittu ja vieraat lähteneet. Sää suosi ja saimme nauttia ilta-auringosta. Kuvat otettiinkin miljöössä, juhlakalun kotona ja sen lähiympäristössä. Olin kuitenkin varautunut myös viemään kuvattavan studioon sateen sattuessa.

Miljöökuvauksessa on omat haasteensa, kun valo muuttuu lähestulkoon koko ajan ja sen hallitseminen on hankalaa. Jos ajankohdan saa valita, ei kannata kuvata kirkkaimmassa auringonpaisteessa keskipäivällä. Auringonvalo on kovaa valoa ja luo myös jyrkkiä varjoja. Myös kuvauspaikkaa valitessa kannattaa huomioida, ettei aurinko paista suoraan kohteeseen, jotta aurinko ei häikäise kuvattavan silmiä. Jos on käytettävissä lisäkäsiä (=assari), voidaan auringon valoa pehmentää valonhajottimilla/diffuusorilla. Varjojen tummuuteen voidaan taas vaikuttaa heijastimilla. Mitä lähempänä malli on heijastavaa pintaa, sitä pehmeämmäksi ja vaaleammaksi varjo muuttuu. Minulla ei assaria tässä kuvauksessa ollut, joten omillaan oli pärjättävä. Yritin päästä mahdollisimman hyvään lopputulokseen vain mallia ohjaamalla ja itse liikkumalla. Tässä päivän parhaita paloja:

Miljöökuvaus

Viime viikon lähiopetusjakson aiheena oli miljöökuvaus. Keskiviikko-ilta kului Villilässä keskustellen henkilökuvaamisesta, valaisusta, mallin ohjauksesta ja tekniikasta. Torstaina oli varsinainen kuvauspäivä. Kuvauspaikaksi oli valittu Luvialla sijaitseva Krikutilli - Verkkorannan kesäkoti. Krikutilli on vuonna 1927 rakennettu kesäkoti, jota käytettin vuodesta 1958 lähtien juhla-, kokous- ja virkistystarpeisiin. Vuonna 2004 talo jouduttiin sulkemaan sen huonon kunnon takia, mutta neljä vuotta sitten Luvian Verkkorantayhdistys ry vuokrasi kesäkodin Luvian kunnalta tavoitteenaan toteuttaa kesäkodissa peruskorjaus ja saada se taas käyttöön. Osa talosta on jo remontoitu, mutta mm. talon yläkerta on edelleen erittäin heikossa kunnossa ja kunnostuksen tarpeessa. Olimme saaneet etukäteen tehtäväksemme miettiä, minkälaisen tunnelman haluamme luoda kuviimme. Ideana oli, että kaikilla on vähintään yksi malli, jonka kanssa työskentelee kyseisen päivän ajan. Saimme keskiviikkona vielä ohjeen tehdä kuvauspäivän aikana kolme erilaista kuvaa, jossa valaisu on jollain tapaa hallittu - studiomainen muotokuva, kokokuva, jossa miljöö tukee kuvan tunnelmaa ja mustavalkoinen kuva. Valaisun hallinta piti toteuttaa esim. salamavaloilla tai heijastimilla.

Minä huutelin jälleen kerran etukäteen tuolla sosiaalisessa mediassa tarvitsevani mallin tuolle päivälle. Ystäväni Katri oli ensimmäinen vapaaehtoinen. Me kuvaajat kokoonnuimme Krikutilliin tuntia ennen kuin mallit pyydettiin paikalle. Saimme näin hetken aikaa kiertää taloa ja sen ympäristöä ja suunnitella kuvauspaikkoja. Olin kerännyt ideakuvia ennakkoon jälleen Pinterestiin ja niiden innoittamana valitsin kolme kuvauspaikkaa. Ensimmäisenä halusin tehdä kuvan, jossa piirtyisi jonkinlainen pitsikuvio tms. mallin kasvoille. Tämä onnistui jälleen Eevan avustuksella ja sainkin mielestäni taltioitua ihanan tunnelman kuviin. Valaisussa ei käytetty salamaa, vaan valon hallinta tehtiin yhden heijastimen avulla. Toiseksi kuvauspaikaksi valitsin talon portaikon. Ja sehän osoittautuikin sitten hankalaksi tietysti valaisun kannalta. Tilaan tuli hieman valoa ylhäältä ikkunoista, mutta paikka oli kuitenkin melkoisen pimeä. Ja minua pelotti nostaa kamerani ISO-herkkyyttä yli 400 - minusta se kohina kun näkyy sitten jo kuvassa häiritsevästi (uusi runko tarttis surkeesti siis saada). Minulla oli portaikossa käytössä valaisinjalustalla kaksi koulun Canon Speedlite 580EX II käsisalamaa ja lisäksi oma Canon Speedlite 600EX-RT käsisalamani toimi noiden kahden muun salaman lähettimenä. Aloitin valaisun rakentamisen vain yhdellä salamalla ja lisäsin toisen vasta myöhemmin. Yrityksen ja erehdyksen menetelmällä mentiin jälleen aika pitkälti. Meillä oli kyllä kaksi opettajaa mukana, jotka kiertelivät kuvauspisteissä sitä mukaa kun vain ehtivät, mutta aika pitkälti oli tultava toimeen omillaan. Kuvaajia kun oli se noin 20. Joitain vinkkejä opettajat kyllä onneksi kävivät antamassa ja auttoivat teknisissä ongelmissa, kun vain sai suunsa auki - ja minähän saan :). Katri oli ihanan kärsivällinen ja odotteli tyynen rauhallisesti, että minä säädän valojen kanssa. Omasta mielestäni sain kuitenkin loppujen lopuksi onnistuneen valaisun rakennettua, mutta aikaa tässä kuvauspaikassa kyllä kului melkoisesti. Teimme Katrin kanssa tämän jälkeen vielä yhdet kuvaukset eri paikassa. Kolmanneksi kuvauspaikaksi valitsin talon upean ulkoterassin ja tässäkin kuvauksessa käytin apuna yhtä käsisalamaa jalustalla.

Perjantaina kokoonnuttiin jälleen Villilässä ja viimeisteltiin torstaina otetut kuvat, tulostettiin kultakin yksi kuva ja arvioitiin se. Tässä minun kuviani:

 

Tämä olikin sitten tämän ensimmäisen "nysän lukukautemme" viimeinen lähiopetusjakso. Heinäkuu lomaillaan ja elokuussa aloitetaan sitten uusi lukukausi. Tämä ei tietenkään tarkoita lomaa blogikirjoitusten, eikä varsinkaan kuvaamisen osalta :)

Studiokuvausta

Vietin viiko sitten sunnuntaina koko päivän Eeva Meuselin studiolla. Halusin ihan omaehtoisesti opetella studiovalojen käyttöä  ja muutoinkin studiossa työskentelyä - tämä siis ei varsinaisesti liittynyt mihinkään koulutehtävään. Olen lupautunut kuvaamaan kahden rippilapsen potretit tuossa kesällä ja ainakin toisen kohdalla on varauduttava myös siihen, että huonon sään sattuessa kuvaus tehdään studiossa. Tätä silmällä pitäen, halusin hieman treenata.

Olin huudellut näistä opinnoistani tuolla sosiaalisessa mediassa ja vinkannut myös, että vapaaehtoisia malleja tullaan varmasti tarvitsemaan aika ajoin. Näin ollen minulle oli ilmoittautunut jo muutama vapaaehtoinen kuvattava, kun tarvetta tulee. Kun sain sovittua Eevan kanssa studion lainaamisesta, otin yhteyttä näihin vapaaehtoisiin. Sain kasattua kuvauspäivästä monipuolisen kolmen eri tyyppisen mallin avulla. Ensimmmäinen kuvattava oli naispuolinen kaverini, jonka toiveena oli saada rentoja, iloisia henkilökuvia, ei "pönötyskuvia". Toisena mallina toimiva mies tarvitsi kuvia pariinkin eri käyttötarkoitukseen. Hänelle tehtiin sekä virallisempia business-kuvia että rentoja stand-up koomikkokuvia (http://ramivalli.fi/). Päivän päätteeksi kuvattavaksi saapui vielä 1-vuotias siskon tyttöni.

Päivä oli pitkä ja raskas, mutta opetti äärettömän paljon. Eevakin vinkkasi heti päivän alkuun, että kannattaa varmaankin tutkia vähän jotain valaisuopusta ja lähteä toistamaan siinä neuvottuja valaisukaavioita. Valaisun rakentaminen yrityksen ja erehdyksen keinolla on nimittäin suhteellisen hankalaa ja aikaa vievää touhua - nimimerkillä kokemusta nyt on :)! Tuon päivän aikana tuli hyvin myös selville se, missä on ammattivalokuvaajan ja tällaisen opiskelijan erot. Opiskelijalla saman asian tekemiseen kuluu paljon enemmän aikaa, eikä se välttämättä sittenkään onnistu. Kuvien jälkityöstössäkin ammattilainen pääsee varmasti huomattavasti vähemmällä. Ensinnäkin työstettävää ei ehkä ole alunperinkään paljoa oikein tehtyjen kuvien ansiosta ja toisekseen, jos työstettävää on, se tapahtuu helpommin ja nopeammin kokemuksen myötä. Niin ja se kuvien määrä - minulla oli tuon päivän päätteeksi muistikortilla n. 750 kuvaa, joiden läpikäymiseen kuluu melkoisesti aikaa.

Mutta lopputulos - kyllä sieltä mielestäni kaikista kuvattavista onnistuneita otoksia saatiin ja tunnelma niissä oli Pinterestiin tekemieni kuvaussuunnitelmien mukainen. Tässä muutama otos tuolta päivältä, kuvien läpikäynti ja työstäminen siis on edelleen kesken :)

Mallin ohjaus

Tähän asti koulussa tehdyissä kuvauksissa on tullut keskityttyä ehkä lähinnä tuohon tekniseen osaamiseen. Viime lähiopetusjaksolla kävi ilmi, että meillä on vielä paljon opittavaa mm. mallin ohjauksessa. Varsinkin meillä muutamilla ryhmästämme, jotka emme tee valokuvausta työksemme, emmekä ole myöskään suorittaneet tuota kuvallisen ilmaisun perustutkintoa. Tätä ihanaa joukkoa siis kutsun tuttavallisemmin tarkkisryhmäksi :)

Eeva Meusel on tehnyt valokuvausta työkseen nyt viisi vuotta. Hän oli niin ihana, että järjesti meille kipeimmin apua tarvitseville viime viikonloppuna workshopin koskien mallin ohjausta. Hän oli järjestänyt meitä varten paikalle myös mallin. Kaikkien piti tehdä etukäteen kuvaussuunnitelma, etsiä ideakuvia. Pinterest on mainio työkalu tähän. Ideakuvien kohdalla piti miettiä, mikä tekee omasta mielestä juuri siitä kuvasta hyvän ja miksi malli on hyvä kuvissa. Meidät jaettiin kahteen kolmen hengen ryhmään ja saimme kuvata mallia vuorotellen. Koulussa kun on tupannut käymään niin, että kaikki kuvaavat samaan aikaan, samaa kohdetta - ja parhaassa tapauksessa kukaan ei ohjaa mallia mitenkään.

Opin mielestäni tuon sunnuntai-päivän aikana äärettömän paljon valokuvaajan käytännön työstä! Eevan lisäksi meitä oli opastamassa myös valokuvaaja Miikka Pihlajamäki ja olikin hyvä nähdä myös kahden eri tyyppisen kuvaajan erot työskentelytavoissa. Miikka kun tekee enemmän lehtikuvaa ja Eeva puolestaan henkilökuvia yksityisasiakkaille. Suurimpana opetuksena jäivät mieleen kuitenkin ennakkoon tehdyn suunnittelutyön ja puhumisen merkitys. Miten tärkeää onkaan se, että on olemassa jokin lähtökohta - ajatus siitä, mitä lähdetään työstämään. Ettei tulla kuvaustilanteeseen tyhjin käsin ja aleta siinä miettiä, että mitä sitä sitten voisi tällä kertaa tehdä. Ideakuvilla päästään kuvaustilanteessa alkuun ja viemään tilannetta aina johonkin suuntaan. Tärkeää on myös muistaa se, että ei kuitenkaan tehdä väkisin ideakuvasta toisintoa, vaan osataan myös päästää siitä ajatuksesta irti, jos se ei lähde toimimaan juuri tässä tilanteessa. Ja puhuminen. Eihän se malli hyvänen aika voi tietää mitä sinä ajattelet, ellet sitä ääneen sano. Usein on kuitenkin hankalaa saada muotoiltua ajatukset sanoiksi, mutta onneksi voi aina näyttää "kädestä pitäen" miten haluat vaikkapa sen mallin jalan asettuvan. Eikä kaiken kuvauksen aikana tapahtuvan puhumisen pidä tietenkään liittyä mallin neuvomiseen, vaan pitäisi muistaa myös kertoa mallille, mitä hän tekee hyvin ja milloin näyttää hyvältä. Puhukaa, puhukaa, puhukaa - se oli palaute Eevalta meille kuvausten jälkeen. Tässä omasta mielestäni tuon päivän parhaat otokset:

Dokumentaarinen valokuvaustehtävä

Kuten aikaisemmin kerroinkin, saimme huhtikuun lähipetusjaksolla myös dokumentaarisen valokuvaustehtävän. Tämä tehtävä on pidempikestoinen, sitä on aikaa tehdä joulukuulle saakka. Tehtävän pääasiallisena tarkoituksena on kertoa tarina. Kohde voi olla asia, ilmiö, henkilö, ryhmä, paikka, tapahtuma, ajankohtaisuus, ajattomuus. Käytettävissä oleva aika mahdollistaa kuvauksen kohdistamisen oikeaan hetkeen ja jopa eri vuodenaikojen näkymisen kuvissa. On mahdollisuus mennä kuvaamaan kohdetta useamman kerran, löytää aiheesta uusia asioita, saada palautetta, tehdä asioita toisin, kohdentaa projektin edetessä mitä dokumenttiprojektilta haluaa. Aika mahdollistaa myös täysin uuden asian käsittelyn ja hypyn tuntemattomaan aiheeseen. Tehtävänannossa neuvottiin miettimään myös tekovälineitä ja kalustoa. Alustava kirjallinen suunnitelma tehtävän toteuttamisesta piti tehdä tämän viikon aikana. Olen pyöritellyt ja pyöritellyt asiaa huhtikuusta lähtien. Aihe-vaihtoehtoja tuli muutamiakin mieleen, mutta kaikki niistä kiteytyvät jotenkin auttamis-näkökulmaan. Tällaisen suunnitelman sitten loppujen lopuksi jätin maanantaina kommentoitavaksi:

Tausta: 

Minussa asuu palava halu auttaa toista ihmistä. Olisi mahtavaa, jos ottamiani valokuvia voitaisiin joskus käyttää vaikkapa terapeuttisessa työssä ja olenkin erityisen kiinnostunut Miina Savolaisen kehittämästä Voimaannuttava valokuva ­menetelmästä.

Olen henkilökohtaisesti aina inhonnut kameran ”väärällä puolella” olemista. Koen sen hyvin ahdistavana. Olen kuullut samaa viestiä myös monelta muulta opiskeluryhmässämme; harva meistä on mielellään valokuvattavana. Mikä siinä on? Jokaisella on tähän varmaan oma syynsä. Itsevarmuuteen ja itsensä hyväksymiseen se varmaankin kuitenkin jollain tapaa liittyy. Pelätään, ettei olla riittävän hoikkia/nuoria/kauniita/hyviä.

Itse jouduin pari viikkoa sitten valokuvaajan kuvaamaksi. Kuvia tullaan käyttämään Pori Energian asiakaslehdessä, jonka levikki on n. 80 000. Jännitin kuvausta kamalasti ja kun sain kuvat sähköpostiini pidin lopputulosta suurimmaksi osaksi ihan hirveänä. Olin pettynyt. Olin pohjimmiltani pettynyt itseeni ja siihen miltä näytin. Erityisesti siihen että valokuvista näen, että kiloja on kertynyt vajaan kahden vuoden aikana lisää… noh, paljon. Peilistä ei muka päivittäin katso tuo ihminen, mutta valokuvissa se usein näkyy ja siksi niitä tilanteita välttelen. Paria päivää myöhemmin koulussa lähiopetusjaksolla Eeva ja Johanna ottivat minusta kuvia erilaisissa valaisuissa ja sainkin ilokseni huomata, että kyllä minustakin hyviä kuvia saa! Väitän tuon koulupäivän toimineen loistavana terapiana minulle.

Aihe: 

”Sinä olet kaunis”

Haluaisin valokuvan keinoin auttaa naisia tulemaan sinuiksi itsensä kanssa. Haluaisin, että he ymmärtäisivät, että he ovat kauniita juuri sellaisina kuin ovat – kaikki omalla tavallaan. Ei sitten kun ovat laihtuneet 10 kiloa, ei sitten kun ovat uudistaneet vaatekaappinsa, ei sitten kun... Nyt. Juuri nyt.

Jokaisessa on se kauneus. Kauneutta syntyy itsevarmuudesta ja siihen itsevarmuuteen voidaan vaikuttaa. Minä haluaisin auttaa tällä projektilla tuon itsevarmuuden muodostamisessa.  Apuna tämän saavuttamisessa toimisi teknisen tietotaidon (oikeat kuvakulmat, mallin ohjaus, valaisu…) lisäksi pukeutumisneuvojaksi juuri valmistuva ystäväni Niina Arponen. Ajatuksena on, että Niina voisi kaivaa projektiin valikoiduista naisista esiin heidän tyylipersoonallisuutensa ja neuvoa miten tätä persoonallisuutta voidaan värien, vaatteiden ja asusteiden keinoin tuoda parhaiten esiin. Tarkoitus ei ole kuitenkaan missään nimessä pistää pystyyn mitään muuttumisleikkiä, vaan nimenomaan etsiä näistä naisista esiin se, millaisia he luontaisesti ovat ja kuvata se kauneus.

Lähtisitkö sinä mukaan tähän projektiin kuvattavaksi? Projektiin kaivataan monipuolisesti erilaisia naisia ja määrä tarkentuu varmaankin myöhemmin. Olehan kuulolla, tästä tullaan varmaankin huutelemaan myöhemmin lisää myös tuolla Facebookin puolella :)

Käsiflash

Taisin viime kerralla lupailla kirjoittavani seuraavaksi siitä, mitä tuolla vastikään hankkimallani käsisalamalla saa aikaan. Sulantoblogia kirjoittava valokuvaaja Matti Sulanto on julkaissut juuri pari viikkoa sitten Käsisalamakuvaus -kirjan, joka meni minulla nyt kaikkien muiden hankintajonossa odottavien tarpeiden yli (ja niitähän riittää :)). Kirjan pitäisi olla käsissäni vielä tällä viikolla. Sulannon kirja lupaa opastaa valokuvaajat käsisalamoiden maailmaan ja auttaa valokuvaajan tärkeimmän taidon kehittämisessä - valon näkemisessä.

Kuva: Docendo.fi

No miksi salamavalot sitten kannattaa pystyttää ja mitä hyötyä siitä on? Sulanto listaa tähän kaksi hyvää syytä.

1. On niin pimeää, että kuvaaminen ilman lisävaloa ei ole mahdollista.
2. Vallitseva valo ei ole laadultaan kuvaukseen sopivaa.

Näistä jälkimmäinen on omasta mielestäni kiinnostavampi, kuten varmaan monen muunkin kuvausta harrastavan mielestä. Sopivan vallitsevan valon löytäminen ilman apuvälineitä on usein haastavaa. Pienellä käsisalamalla pääsee hyvin alkuun kun lähtee tutustumaan tähän salamakuvaukseen.

Käsisalama voidaan siis asentaa joko kiinni kameran salamakenkään tai sijoittaa salamajalustaan kamerasta irralleen. Kamerasta irti oleva salama yhdistetään sitten radiolähettimen tai johdon kautta kameraan. Itse en omista vielä lähetinosaa enkä synkkajohtoa, joten en saa käytettyä käsisalamaani kamerasta irrallisena. Käsisalamassa on kääntyvä pää, jolloin se voidaan suunnata esim. kattoon tai seinään ja valosta tulee näin pehmeämpää kuin suoraan kohteeseen suunnattuna. Salaman kanssa voidaan käyttää myös erilaisia pehmentimiä ja heijastimia. Seuraavaksi tuleekin sitten eteen varmaankin salamajalustan, lähettimen ja jonkinlaisen softboxin hommaaminen. Sen salaman kamerasta irti saaminen kun avaa tähän touhuun taas ihan uusia ulottuvuuksia.

Tässä pari koulussa ottamaani esimerkkikuvaa havainnollistamaan vallitsevassa valossa otetun ja käsisalaman kanssa otetun kuvan eroa. Salaman teho ja suuntaus on mielestäni säädetty näissä suhteellisen onnistuneesti. Ja ainuttakaan säätöä kuville ei ole tehty jälkityöstössä.

Vielä on paljon opeteltavaa itse salamakuvaukseen liittyvän laitteiston käytössä, mutta eritoten onnistuneen valaisun rakentamisessa kuhunkin kuvaustilanteeseen sopivaksi. Mutta harjoitus tekee mestarin.


p.s.  Mielessä odottelevia postaus-aiheita ovat mm. dokumentaarinen kuvaustehtävä, mallin ohjaus, studiokuvaus, Lightroom, Bridge ja  Photoshop.... näitä putkahtelee koko ajan lisää :)

Nälkä kasvaa syödessä...

Niimpä niin. Tämä koulutus sinälläänhän ei maksa paljon mitään, mutta nämä "oheiskulut" tuppaa nousemaan nousemistaan. Nälkä kasvaa syödessä! Noh, täytyy sanoa, että uuden objektiivin hankkiminen oli kyllä ollut jo pidempään harkinnassa, että sikäli sen ostamista ei täysin voi laittaa koulun piikkiin. Runkonahan minulla on tällä hetkellä Canon 650 D. Kittilinssin lisäksi olin hankkinut 50 mm EF-objektiivin ja edullisen EF-S pikkutelezoomin (olisko ollu 70-200 mm). Olen kuvannut viime aikoina paljon tuolla viisikymppisellä ja ihastunut siihen, ja olinkin ajatellut seuraavaksi sijoittavani pariin uuteen kiinteän polttovälin linssiin. Mielessä oli ollut 35 mm tai 40 mm ja 85 mm. Opintojen alkutaipaleella mieli kuitenkin muuttui (yllätys, yllätys) ja päätinkin investoida "huippuzoomiin", jonka polttoväli riittää laajispäästä teleen. Ja näin kameralaukkuuni muutti Canon 24-105 mm.

"Laaja, monikäyttöinen polttovälialue joka ulottuu laajakulmasta telepäähän tekee Canon EF 24-105mm f/4 L IS USM -objektiivista erinomaisen yleisobjektiviin. Kiinteä f/4 valovoima läpi koko polttovälialueen, kolme aukon kuvanvakain sekä erittäin nopea USM-ultraäänitarkennus tekevät tästä erinomaisen objektiivin joka tilanteeseen."

Ostin linssin käytettynä Rajalasta ja annoin vaihdossa myös nuo EF-S objektiivit. Ajatus kun on, että jossain vaiheessa pitää päivittää myös runko täyskennoon ja siihen nuo linssit eivät enää edes sopisi. 

No sitten tulivat vastaan ne salamat. Ne salamat, ne salamat. Ihan vieraita vekottimia tähän asti, mutta nyt niistä ei taida enää päästä eroon. Mitä enemmän niiden käyttöä opeteltiin koulussa, sitä enemmän tuli sellainen olo, että semmonen on saatava. Käsiflash. Ja kun minä saan jotain päähäni, niin siitä ajatuksesta on kamalan vaikea enää päästä eroon :D. Ei auta mikäään. Ja niin alkoi käytetyn, tehokkaan pikkusalaman metsästys. Tällä viikolla sain saaliini - Canon Speedlite 600 EX-RT! Aijjettä!

"Monipuolinen salamalaite käytettäväksi kamerassa tai ulkoisena salamana. Yhdysrakenteinen radiolaukaisin mahdollistaa valaistuksen kauko-ohjauksen jopa 30 metrin etäisyydeltä."

Ja toimii kuin unelma, on kuin uusi! Nyt kelpaa kuvata vähän haastavimmissakin valaistusolosuhteissa. Taidanpa tehdä seuraavan postauksen siitä, mitä tuolla salamalla saa aikaan :)