keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Ensimmäiset hajoitusasiakkaat

Ensimmäinen "oikea kuvaustilaukseni" tuli siskoltani, joka tilasi jo ennen tämän koulutuksen alkua minulta maailman ihanimman 1-vuotiaan tytön potrettikuvat - mikä suuri kunnia!

Kuvat otettiin heidän kotonaan, luonnonvalossa (koska en omista mitään ulkoisia salamalaitteita - vielä ;)). Kuvauspaikaksi valikoitui talon yläkerta, jonka aulaan tulvi ikkunoista keskipäivän valoa. Siskoni toivoi, että tyttöä kuvattaisiin vanhassa, entisöidyssä, tunnearvoa huokuvassa tuolissa. Samassa tuolissa otettuja lapsuuden kuvia löytyy nimittäin itse siskostanikin.

Maanantaina sain sitten käsiini näitä ensimmäistä kertaa valokuvausliikkeen kuvapalvelussa (Rajala Kuvapalvelut) tulostettuja, itse ottamiani kuvia pohjukkeilla:


Toisena harjoitusasiakkaana toimi lapsuuden naapuri, Silja. Ilmoittauduin heti vapaaehtoiseksi, kun Silja soitti ja kertoi tarvitsevansa kuvausapua. Hän on perustamassa omaa yritystä ja kaipaili kohta avattaville nettisivuilleen kuvitusta tuotekuvien ja henkilökuvien muodossa. Silja on  ammatiltaan kätilö ja terveydenhoitaja ja hänen yrityksensä - helmi & taimi - tarjoaa palveluja kotisynnytystä suunnitteleville äideille.

Minun tehtävänäni oli ottaa kuvat yrityksen tarjoamista tuotepaketeista kotona synnyttävälle tai sairaalasta hyvin nopeasti kotiutuvalle äidille sekä henkilökuvia itse yrittäjästä. Silja oli rakentanut tuotekuvausta varten hyvän kuvauspaikan heidän kotiinsa. Potrettikuvien kuvauspaikaksi minä ehdotin pihalta löytyvän upean hirsirakennuksen seinustaa.






On tämä vaan niin kivaa puhaa, ei muuta voi sanoa! Tällä viikolla kuluu taas torstai, perjantai ja lauantai koulussa. Tämän lähiopetusjakson aiheena on lehtikuvaus ja siitä sitten lisää seuraavassa postauksessa. Muistakaahan tykätä myös tämän blogin facebook-sivustosta niin saatte ilmoituksen siitä, milloin blogissa tapahtuu ;)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti